Juttu on julkaistu alunperin Master Golfin Score lehdessä syksyllä 2014
Kauniita maisemia ja maalaiskylien pikkuteiden tunnelmaa. Tältä ensimmäiset pari tuntia matkastamme Tokion Naritan lentokentältä Tsuchiura-Shiin näytti ja tuntui. Pystyin hyvin samaistumaan kesäisen suomalaiseen maalaismaisemaan ja bussimatkaan Helsinki-Pori välille. Maa oli kuitenkin tällä kertaa eri. Japani ja tapahtumana ensimmäistä kertaa järjestetyt vammaisgolfin henkilökohtaiset MM-kisat.
Karsinta turnaukseen oli alkanut jo reilu vuosi aikaisemmin ja olin onnistunut hyvillä peliesityksillä lunastamaan paikkani kisakoneeseen yhdessä kolmen muun pelaajan kanssa. Muut joukkueeseen valitut pelaajat olivat lisäkseni Tero Peltola (Tarina) Lasse Miettinen (GP) ja Markku Korpimäki (JG). Samojen pelaajien kanssa olemme olleet edustamassa suomea vuoden 2011 joukkue MM-kisoissa Ruotsissa ja vuoden 2011 ja 2013 Nation Cupissa Espanjassa, joten tuttuja pelimiehiä oli jälleen kerran mukana matkassa. Joukkueen valmentajana ja kapteenina toimi Reima Kaija.
Pelimuoto tällä kertaa oli lyöntipeli takatiiltä ilman tasoituksia kauniilla, mutta äärimmäisen haastavalla Peter Dyen suunnittelemalla bermudaruohoisella One Way Golf clubin kentällä. Kentälle ominaiset kapeat ja kaltevat väylät ja kumpuilevat viheriöt, sekä pari yli 400 metristä par 4:sta ja yli 200 metristä par 3:sta puikkelehtivien rotkojen ja vesiesteiden lomassa muodostivat kentästä mielenkiintoisen haasteen, jossa ei ollut temppu eikä mikään pilata oma lyöntipelituloksensa mikäli ajatus ei pysynyt kasassa.
Miesten sarjassa yhteensä pelaajia oli 54, 16:sta eri maasta. Naisten sarjassa kolme kahdesta eri maasta. Yksilötulosten lisäksi jokaisen joukkueen kolme parasta tulosta jokaiselta päivältä muodostivat joukkuekisan tuloksen. Joukkuekisaan osallistui 10 joukkuetta. Yksilötulosten perusteella muodostetaan myös myöhemmin tänä vuonna ensimmäistä kertaa maailman ranking-lista.
Valmistautuminen joukkueemme osalta oli sujunut suunnitellusti. Olimme leireilleet mm. Mastergolfissa viikonlopun mittaisella leirillä Elokuun puolessa välissä. Omaa valmistautumista valitettavasti häiritsi hieman elokuun alussa Vihdissä E-Tourin kisassa revennyt kylkilihas ja rintarangan lukko, joka oli onneksi saatu hoidettua siten kuntoon, että pystyin lähtemään matkaan. Tosin muutama suunniteltu kisa oli pakko jättää väliin ja harjoittelua hieman muuttaa sairasloman pakottaessa viettämään sängyn pohjalla puolitoista viikkoa. Kilpailutuntuma ei siten lähtökohtaisesti ollut paras mahdollinen, mutta onneksi loistava fysioterapeutti Eero Isotalo oli saanut parsittua miehen sellaiseen kasaan, ettei lyöminen enää tuottanut lisää kiputiloja.
Matkustusaikatauluistamme johtuen saavuimme golfkentälle vasta iltapäivällä ja koska kenttä oli muuten täynnä päätimme lähteä tutustumaan väylien profiileihin ja viheriöiden muotoihin golfautoilla kiertäen. Väyläoppaat taskussa, kynä sauhuten kirjoittelimme muistiinpanoja ja merkitsimme ylös mahdollisia ongelmakohtia kentällä. Kenttää ei olisi helppo kesyttää, totesimme yhdessä vertaillessamme muistiinpanojamme klubilla kierroksen jälkeen.
Seuraavana aamuna pelasimme harjoituskierroksen rennossa hengessä yhtenä joukkueena nelipallona. Viimeiset virityksen kisaa varten pyrittiin saamaan tehtyä parin tunnin viimeistelyssä rangella kierroksen jälkeen.
Ensimmäisenä kisapäivänä odotetusti Ruotsi, USA, Australia ja Tanska siirtyivät tavoittelemaan joukkuekisan voittoa. Päivän paras yksilö oli Masterilaisillekin tuttu Mads Lykke Nielsen, joka iski tauluun kierrostuloksen 76. Suomi onnistui joukkueena hyvin, ollen ensimmäisen päivän jälkeen kahdeksantena, Saksan ja Korean edellä. Paras suomalainen Tero Peltola pelasi 81 ja jakoi upeasti 12. sijaa. Jo ensimmäisenä päivänä kenttä osoitti vaativuutensa, 200m metrin lähestyminen veden yli griinille 8. väylällä tai 175 m rotkon ylitys 10. väylällä osoittautui monelle nolla tasoituksella pelaavalle pelaajallekin henkisesti haasteelliseksi ja rangaistuslyöntejä sateli kuin tyhjästä. Itse onnistuin lahjakkaasti pilaamaan oman päiväni jo toisella reiällä lyöden pallon kolme kertaa vesiesteeseen.
Seuraavana kisapäivänä joukkuekilpailun kärkeen siirtyi toiselta sijalta Ruotsi. USA nousi kolmannelta sijalta toiseksi ja Tanska tiputettiin kolmannelle sijalle. Yksilökisan kärkeen siirtyi ruotsin Telia Tourillakin vuosituhannen vaihteessa viihtynyt Johan Kammerstad. Suomalaisista Tero Peltola jatkoi edelleen hyviä otteita pelaten saman tuloksen kuin ensimmäisenä päivänä ja ollen 15. kahden päivän jälkeen. Valitettavasti me muut emme pystyneet säestämään apuna, joten tuloslistalla Saksa ja Korea kipusivat joukkuekisassa ohitse. Kierroksen jälkeen pidetyssä harjoitussessiossa ja palaverissa joukkue oli kuitenkin yhteistuumin sitä mieltä, että viimeisenä päivänä Korea napataan vielä kiinni ja periksi ei anneta.
Kolmas kisapäivä valkeni kuuman helteisenä. Aikaisempien päivien +23 oli yhdessä yössä muuttunut +35:den superhelteeksi. Syksyisestä suomesta lähtiessä mieleen ei tullut pakata mukaan shortseja, joten ensimmäisen kerran miesmuistiin todella kaipasi kierroksen aikana lyhyempiä housuvaihtoehtoja. Helteessä tuntui sulavan moni muukin. mm. moninkertainen euroopanmestari Stephan Mörkholt (87) ja viimeiseen päivään toiselta sijalta lähtenyt Espanjan nuori lupaus Juan Postigo (88) pelasivat reilusti alle kykyjensä pudoten pois mestaruustaistelusta. Joukkueena kuitenkin palasimme jälleen omalle tasollemme ja päihitimme selvästi Korean. Saksan joukkue oli päässyt välipäivän söhrimisen seurauksena sen verran karkumatkalle, että heitä emme enää kyenneet saavuttamaan.
Henkilökohtaisen maailmanmesteruuden voitti Ruotsin Johan Kammerstad tuloksella 75-75-76. Toisena oli Australian Shane Luke seitsemän lyöntiä mestarista jääneenä. USA:n mestari Kenny Bontz oli kolmas hävittyään lyönnin Lukelle. Joukkuekisan voitti Ruotsi, joka kukisti USA:n. vasta kahdeksanhenkisen uusinnan jälkeen illan hämärtyessä.
Paras Suomalainen, Tero Peltola oli 18. Muiden suomalaisten sijoitukset olivat: Lasse Miettinen 32, Markku Korpimäki 42. ja Johannes Siikonen 45. Suomen lopullinen sijoitus joukkuekisassa oli 9.
Mainittavaa tuloksista vielä, että Suomen Finnish Disabled openin vuonna 2012 Masterin kentällä voittanut Tanskalainen Mads Lykke Nielsen sijoittui parhaana Tanskalaisena sijalle 6. pelaten kierrostulokset 75 + 81 + 81.
Kokonaisuutena turnaus oli erittäin opettava ja mahtavasti järjestetty kokonaisuus, jossa valitettavasti tällä kertaa allekirjoittanut jäi lähinnä statistin rooliin. Loukkaantumisten ja muiden tekosyiden takaa olisi helppo löytää selityksiä huonoon suoritustasoon kauden tärkeimmällä hetkellä, mutta golf jos jokin on vuosien varrella opettanut sen, että ei ole olemassa tilaa selittelyille, vaan töitä on tehtävä entistä kovemmin ja nöyremmin, jotta kehittyminen pelaajana niin fyysisesti kuin henkisestikin jatkuu. Seuraava mahdollisuus mitata omaa tasoaan maailman parhaita golfareita vastaan avautuu kahden vuoden päästä, kun kisat pelataan vuonna 2016 Meksikossa.
Kiitos Tero Peltola, Markku Korpimäki ja Lasse Miettinen. Joukkueen juniorina on aina äärimmäisen opettavaista päästä pelaamaan ja harjoittelemaan suomen parhaiden vammaisgolfaajien kanssa. Erityiskiitos valmentajalleni Stenna Westerdlundille, jota ilman kehittyminen tälle tasolle ei olisi ollut mahdollista. Toivottavasti tulevaisuudessa voin kehitttyä vieläkin paremmaksi pelaajaksi. Kiitos myös Reima Kaija, jonka valmennuksellinen ja henkinen tuki paikan päällä oli korvaamatonta ja lopuksi viimeisempänä muittei suinkaan vähäisimpänä isoista isoin kiitos Master Golfille, jonka kokonaisvaltainen tuki mahdollisti ylipäätänsä koko reissun toteutumisen omalta osaltani.
Kiitos myös kaikille tutuille ja tuntemattomille golfareille Masterissa ja yli seurarajojen, jotka ovat tulleet kyselemään, olleet kiinnostuneita kisoista ja kannustaneet matkan varrella. On ollut huikeaa huomata ihmisten aito kiinnostus ja kannustus joukkueemme puolesta. Nöyrä kiitos kaikille erittäin paljon myötäelämisestä.
Talvikautta odottaessa.
Johannes Siikonen